Mulla on ollut jo jonkin aikaa harkinnassa hankkia aitohius klipsipidennykset omaan päähäni. Olen jotenkin kyllästynyt oman tukkani pituuteen kun se ei tahdo millään kasvaa ja on jämähtänyt tähän nykyiseen pituuteen paikoilleen. Olen ajatellut että about 50-55cm pidennykset olisivat täydellisen pituiset. Onhan mulla nyt parit cybershopista osteut kuitupidennykset, mutta toiset niistä on jo niin hamppua että ihan itkettää. Enkä saanut käytettyä niitä kuin pari kertaa hyväkuntoisina. Siksipä katselan aitohiuspidennyksiä siinätoivossa että jos ne vaikka kestäisivät paremmin. Ja myös siksi että niitä saisi kasitellä eri hiusraudoilla ja värjätä millaiseksi itse haluaa.
Mutta tässä muutama hius-jota katselin tässä ebaysta.
Hinnat noilla pidennyksillä vaihtelee reilusti. Ja en osaa päättää mikä olisi hyvä.
Onko teillä lukijoilla kokemuksia ebayn pidennyksistä? Onko teillä jotakin lempimyyjää jolta saa edulliseen hintaan suhteellisen hyvää laatua? Kertokaa toki minulle, kaikki vaihtoehdot otetaan huomioon ja apuja tarvitaan. Kiitos jo etukäteen!
Loppuun vielä pari kuvaa missä olen minä ja nykyiset pidennykseni.