Kävin mun kaverin kanssa Helsinki Fashion Weekillä ja saatiin hänestä otettua upeita kuvia. Tapahtuma oli muutenki tosi mukava, tosin ehkä vähän hämmentävä ja koska tapahtuma oli hieman korvessa niin pitkät väliajat oli ikäviä. Mutta niitä kuvia! Tykkään itse niistä ihan liikaa.

Moikka! oon ollu taas tosi aktiivinen kirjoittaja, mut haluun nyt tulla puhumaan pitkän ajan jälkeen asiatasta joka on vaivannu mua lähes 10 vuotta. Ja kuten otsikostakin saattaa päätellä niin tänään puhun Nicki Minajista vähän enemmän mitä olen koskaan "saanut" puhua.

Eli siis, tykästyin Nickiin joskus 2010-2011 tienoolla yläasteella. Pienenä me ihmeteltiin "miks toi näyttää tolta? Miks sen perse on nii iso? Miks toi käyttää peruukkeja?" Ehkä siksi et se on sen tyyli? No okei, oon ollu tosi "kiltti tyttö" _aina_ ja koska hänen musiikkinsa on aina ollu vähän ehkä vihjailevaa ja silloin twerkkausta ja muuta seksististä niin eihän nuori kiltti teini vois kuunnella Nickiä. Ei ainakaan niin et kaverit tietäisi asiasta.

Joskus mä mainitsin mun kavereille et "Hei! Nicki on oikeesti ihan hyvä." Ainoot vastaukset mitä ikinä oon saanu asiaa koskien on kutakuinkin pitkiä katseita, silmien pyörittelyä ja "et voi olla toisissas?! kuka semmosta kuuntelee?? HYYYYYYYYYYYI SE ON NIIN Ä-L-L-Ö!"

Niinku oikeesti, jopa viel amiksessa, sama juttu ja siin vaihees ikääkin meil kaikil on ollu 17 vuotta.

Eli summa summarum, Nicki on mun ja mun kavereiden keskuudes tavallaan tabu. Siitä ei puhuta eikä sitä _saa_ kuunnella. Joskus kuuntelin häntä "salaa". En kertonu kellekkään et kävin youtubessa kirjautumatta katsomassa Nickin musavideoita ja jammaten musan tahtiin. Mutta loppujenlopuks must alko kuoriutuu pieni jiirun poikanen ja vaihtu amerikkalainen musa japanilaiseen ja genrekin siinä lennossa. Jiiruilusta siirryin kpoppiin jota kuuntelen edelleen.

Alettuani kuuntelemaan enemmän korealaista hiphopia löysin nickin uudestaan. Se tapa on tosi samanlainen, ja siks oon nyt vähän taas kuunnellut Nickiä ja nautin siitä. Enkä vieläkään ymmärrä minks mun kaverit on tavallaan kieltäneet multa Nickin kokonaan, taisiis ne hyväksyivät jopa aasialaisen musan helpommin kuin Nickin. Mun pieneen päähän ei vain mahdu miksi tämä upea nainen on ollut TABU.

Mutta oon aina ihaillut Nickiä. En siis ole seurannut hänen elämäänsä yhtään, ihan vain musavideoiden pohjalta. Tämä nainen on uskaltanut olla erilainen kuin muut ja ehkä todella se on kääntänyt minunkin pään. JASIIS hänen tapa yhdistää metaforat ja sanaleikit osana työtään. En vain tiedä paremmasta.

Elikkä, 26-28.1.2018 pidetään jälleen uusi Desucon Frostbite Lahden Sibeliustalolla ja kyllä, olen menossa sinne yhdessä kamerani ja kavereideni kanssa. Tarkoituksena olisi kuvata mahdollisiman paljon yleiskuvia koska jotenkin omat taidot niiden ottamisen on kovin heikot ja siksi haluan keskittyä tällä kertaa siihen. Toki jos vastaan kävelee liian hieno cosplay niin tottakai pydän että saan siitäkin ottaa kuvan, mutta en halua stressata sitä ettei niitä asukuvia olisikaan. 

Itse en aio cossata tuolla mitään, vaan menen täysin kuvaajana paikalle. Oli viime Traconissa tosi kiva kun olin mun kavereiden henk.koht. kuvaajia ja iten en cossannut siellä mitään ihmeellistä niin nautin elämästä silloin. Ei puristanut tai painanut mihinkään kun ei ollut cossia päällä. Mikäs sen ihanempaa.

Mut hei toivottavasti nähdään Frostbitessä!

Heippa kaikki! En tiiä kuinka monelle olen tuttu tai onko tänne eksynyt viime vuosina uusia ihmisiä, mutta koska kouluni lähenee kohti päätöstä ja haluan tehdä jotakin edes jollain tasolla uuteen alaani liittyvää työtä edes harrastusmielessä, niin päätin haastaa itseni kirjoittamaan tätä blogia vuoden verran aktiivisesti. En nyt siis pakota itseäni että minun pitäisi joka päivä tulla tänne jotain kirjoittamaan, saatika joka viikko, mutta haluan julkaista jotain materiaalia ja kehittää itseäni grafiikan ym. kanssa myös koulun jälkeen.

En tiedä mistä asioista tulen kirjoittamaan, mutta pyrin tekemään tästä blogista niin minun näköisen kuin vain suinkin pystyn. Ei olisi oikein tulla kirjoittamaan tänne, ja vääristää mun omaa elämää, ei se ole mistään kotoisin. Varautukaa siis laajaan kirjoon puhelinkuvia aka blurrikuvia koska en aio kantaa aina järkkäriä mukana.

Julkaisin tossa heinä-elokuussa joitain postauksia, joiden postaamista en edes muistanut. Mutta tykkäsin tosta mun omasta lightroom-kirjoituksesta ja voisin tehdä lisääkin joitain editointi-juttuja. Vaikka toistaiseksi mulla painaa tää koulun päätös ja työt niskaan, niin koitan siinä ohella tulla kertomaan myös kuulumisia tänne. Toivottavasti blogiini löytää uusia lukijoita ja seuraajia sekä vanhatkin löytäisivät vielä takaisin.

EDITT// Lueskelin blogiani alaspäin ja löysin 03/2017 päivityksen, että palan blogimaailmaan takaisin, mutta en muistanut viime syksynä että olisin viime kesänä kirjoittanut blogia. En minkään näköistä muistikuvaa. Aloni siis käymään jälleen "vakituisesti" töissä tutussa firmassa viime syyskuusta alkaen, samalla käyden koulua. Mulla meni ajantaju täysin ja en muistanut selvästi mitään. Toivottavasti enää ei käy niin koska tämä tunne  tuntuu aika oudolle.