Kävin kuvailemassa kaverin kanssa auringonlaskua keskiyöllä kun olin Tampereella heinäkuun puolivälissä. Mun mielestä onnistuin oikein hyvin näissä kuvissa ja oon tosi tyytyväinen. Kertokaa toki kommenteissa mitä ite pidätte kuvista, muokkauksessa käytin Adobe Lightroomia.
Tästä tuntuu nyt jotenkin tulevan tapa että joka sunnuntai tulen kirjoittamaan jotain. Musta tuntuu tosi pahalta muutenkin että kirjoittelen nyt elokuun superaktiivisen bloggauskuukauden jälkeen vain kerran viikossa ja vain siksi että niinkin kliseinen jakuultu syy on se että työt ja harrastukset vie kaiken ajan. Ja jos on vapaa-päivä niin sen vietän intistä lomailevan poikaystäväni kanssa ja silloinkaan ei oikein tule mitään postailuiden kirjoittamisesta.
Perjantaina mulla oli aamulla normaalisti töitä ja siellä sitten tiskailin seitsemän tuntia. Sen jälkeen lähin juoksujalkaa treeneihin ja voin sanoa että treenit meni kyllä ihan pyllylleen. Jotenkin en vain saanut keskittymistä kohdilleen. Treeneistä jo sitten kiidinkin ystäväni luo Maskuun hänen tuparisynttäreille. Hänellä on niin kaunis yksiö siellä että ihan harmitti etten tajunnut ottaa kameraa mukaan ja ottaa edes yhden kuvan teitä varten. Synttärisankarilla ja hänen poikaystävällään ja kaverilla on bändi ja lupauduin heille keikkakuvaajaksi. Mä todellakin haluan kovasti kehittyä ja toivon että nämä erilaiset kuvauslupaukset antavat vähän kokemusta ja mahdollisesti auttavat minua ennakkotehtävissä valokuvaus-alalle Turun amk:hon. Vaikka niistä tiedot tuleekin vasta marraskuun puolella.
Eilinen päivä meni mulla siis poikaystäväni kanssa Modernia Perhettä katsoessa Netflixistä. Sinne oli tullut kyseisestä sarjasta neljäs kausi ja sitä katsottiin melkein maratoonina kaikki jaksot ja nyt katson niistä kolmea viimeistä. Tuossa ylimmässä kuvassa on muuten minulle postissa tullut uusi ihana peruukkini jonka tilasin ebaysta halloweenia varten. Nyt vähän harmittaa, koska se on ihan väärän mallinen (olisin tarvinnut ilman otsatukkaa), mutta eiköhän tuo kelpaa.
Olen muuten pyörinyt Tumblr:in ihmeellisessä maailmassa koko viikonlopun. Olen reblogannut kuvia armotta, ja varmaan seuraajani ovat ihan ymmällään pitkän hiljaselon jälkeen. Päivitin myös tumblr-blogini ulkoasun ja nyt se on jotenkin niin söpö ja kaikki on heti näkyvillä, että ihan rakastan sitä teemaa. Tumblr-blogini löytyy täältä.
Olen muuten ajatellut että jos ensiviikolla olisi aikaa, niin voisin vähän yrittää kuvata tuolla mun uudella kamerallani ja sillä isommalla putkella, niin jos vaikka saisin söpöjä kuvia sorsista. Niitä kun uskentelee tuossa ihan lähistöllä. Muutenkin haluan kokeilla sitä, miltä sillä tuntuu kuvata. Ja myös se on niin kivaa että kuvani näyttävät jopa muokkaamattomina ainakin mun mielestä ihan älyttömän kauniilta. Varmaan johtuu siitä että ulkona on ollut niin kaunista.
Millaisilla kameroilla te lukijani kuvailette? :)
Juu, viime viikolla postailin 3+1-päivistä, tällä kertaa tulen höpöttämään Hulluista päivistä. Ja todella hulluiksi ne minun kohdallani muuttuivat. Varsinkin lauantai-aamuna herätyskello soi klo 6.30 ja niin lähes pomppasin sängystä ylös, vedin vaattetta päälle ja lähdin unen pöppöröisenä Stockmannille. Mukaan tarttui Canonin EOS 1200D -järjestelmäkamera plus perus 18-55mm objektiivi ja kaveriksi vielä hieman suurempi 75-300mm objektiivi. Sitten tottakai ostin myös muistikortin ja silläkin kokoa 64gigaa joten ei sekään täyty ihan heti.
Vaikka ihmiset ja arvostelut sanovat että tämä on hyvä kamera aloittelevalle kuvaajalle niin olen tähän todella tyytyväinen vaikka meillä on myös tuo Canonin EOS 450D 28-135mm objektiivilla.
Tää kamera in ihan älyttömän kevyt verrattuna tuohon 450D:hen. Paino ilman objektiivia vain 500grammaa ja ei nuo objektiivitkaan paljoa paina. Tätä tykkään varmasti kanniskella mukana enemmän mitä tuota toista juuri siksi että tämä on niin kevyt malli. kuvatkin on tosi hyviä mitä tällä nyt tänään kävin aamulla kuvailemassa mielestäni keskustan yhtä kauneinta paikkaa.
Olen vain niin onnellinen tuosta kamerasta. Mulla on myös nyt tilattuna tuolta maailmalta pari ylläriä joista sitten bloggailen kun vain saan ne käsiini. Myös halloweenista tulen kirjoittelemaan sitten ajallaan jotain ja varmaan jotain leipomis-juttujakin ehkä tulossa. Sen näkee sitten miten paljon kerkeän!