Cyber gothic ja cosplay

11.34

En tiedä miksi, mutta en enää koe samanlaista intohimoa cosplayaamisen kanssa mitä aiemmin esimerkiksi vuosi sitten. Siis onhan se edelleen kivaa ja kaikkea, mutta liialliset pukusuunnitelmat on vaan saanut mut masentumaan ja karsimaan pukuja urakalla. Siksi suurin osa mun tulevista uusista puvuista tulee olemaan vain Inuyashasta tai ennalta sovittujen ryhmien pohjalta. Taidan muutenkin hoitaa ensin nuo ryhmät pois alta, sitten alan kehittelemään seuraavaa Inuyasha-pukua. Siinä sarjassa on meinaan niin monta hahmoa mitä haluan cossata, että muut sarjat jäävät täysin takaa-alalle.
Muutenkin oon kiinnostunut nykyään eri muodeista, ja joku jo arvasikin otsikon perusteella, niin cyber gothic on yksi niistä.

Eli siis cyber gothic. Laitan ekaksi kuvan tähän selventämään asiaa ihmisille. (Kaikki kuvat tulee olemaan facebookista Cyber Gothic-sivulta)


Eli kyseessähän on paljon nahkaa, rastoja, joitan muoviputkiloita tms ja muuta mukavaa. Ja tosiaan haluaisin luoda vain yhden cyber gothic-kokonaisuuden, jota voisin käyttää coneissa vähän niinkuin cosplay-pukuna, mutta eihän tuo cossaamista ole, mutta pukeutuisin kuitenkin.


Mun mielestä toi olisi ihan hiton siistiä. Ainut ongelma olisi se, että mitkä 2-3 väriä olisi ne joiden avulla ton puvun rakentaisin. Puna-musta-hopea, vihreä-musta-hopea, liila-musta-hopea vai jopa pinkki-musta-hopea. Myös valko-musta ja sini-musta-hopea olisi kiva. Pinkki ei kyllä ole ihan mun värini, mutta kuvissa se näyttää kyllä kivalta.



Tää on taas yks niistä tyyleistä jotka kiehtoo mua omalla hassulla tavallaan, mutta miksi en voisi pukeutua tavallisena tiistai-aamuna kouluun. Siis meidän koulussahan on yksi sellainen tyyppi, kenellä oon nähnyt noita cyberlox(vai mitä lie)-pidennyksiä päässä ja annan sille tyypille iha vitusti rispektii ku se on just semmonen kun se haluu olla. On niin ihana nähdä et ihmiset ei välitä muitten katseista tai mielipiteistä ja tulee kouluun just semmosena kun haluu tulla! RESPECT! (jos kyseinen ihminen lukee tätä ikinä niin oot hieno ihminen ja jatka samaan malliin!)

Mutta semmosta tälläkertaa. Pian on halloween ja aattelin laittaa kouluun päälle jotain karmaisevan erikoista. Varmaan vihreä peruukki, ja jottain muuta mukavaa :) heh, mutta nyt taas nokka kohti jäähallia, ja ensikertaan! ~~

You Might Also Like

0 tähdenlentoa

Jätäthän kommenttisi tähän jos pidit/et pitänyt päivityksestä tai jos sinulla on jotain muuta sanottavaa. Kommentit piristävät aina päivääni. x3