Hyvää tiistaita

21.08

Mulla on ollut tänään todella erikoinen päivä. Kaikki lähti siitä että yöunet jäivät enkun esseen ja tietoverkko-läksyjen takia erittäin lyhyiksi verrattuna aiempiin öihin ja se on ollut tänään erittäin raskasta. Toisena erikoisena asiana on ollut tänään se että koulupäiväni loppui tavallaan jo klo.11.00 vaikka se alkoikin vasta klo.9.00.
Siksipä olen saanut olla valoisaan aikaan kotona ja olen taas kuvannut hieman materiaalia blogia varten, vaikka osa noista kuvattavista on ollut listalla jo toista kuukautta. Jotenkin tuostaa huomaa, kuinka koulu on syönyt aikaani erittäin paljon. Mutta ottakaapa siitä tämän päivän selfie.~~


Mulla on ollut viimeaikoina näin yleisesti ottaen todella mukavat oltavat. Opiskelu on mukavaa, vaikka tämä Tampere ei vieläkään tunnu omalta paikalta, ja tuskin ikinä tulee tuntumaankaan. Olen kuitenkin soputunut tänne jotenkin, ja elämä täällä on lähtenyt rullaamaan ihan mukavasti. Tottakai  se voisi vielä paremminkin mennä, mutta nytkin on kuitenkin mukavaa.
Ja koska eilinen esseen kirjoitus (about 6h) vei voimia ja aivosoluja sekä hiuksia päästä repiessäni niitä, niin halusin pyhittää itselleni tänään lepopäivän lukemisesta, vaikka perjantaina minulla olisikin logiikan uusintatentti. Olen istunut tämän illan siis sovalla, selaten sosiaalista mediaa niin puhelimella kuin tietokoneellakin, ja nyt päivän päätteeksi ennen nukkumaan menoa kirjoitan tätä tekstiä.

Toivottavasti tykkäsitte tällaisesta jaarittelu-postauksesta, viime kerrasta kun tuntuu olevan aikaa.


You Might Also Like

2 tähdenlentoa

  1. (näin kun ens vuonna ajattelin sinne samaiseen kouluun hakea niin) kiinnostais kovasti postaus ylipäätään tosta alasta :) Et mitä kannattaa lukee kokeisiin ja millasta siel koulus yleensäkin on :'D Mitä te teette ja just onko raskasta, oliko vaikeet tehtävät kokeessa ja luitko paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki voin kirjottaa TAMKista mutta teen sen postauksen mielummin uuden vuoden vaihteessa kun mulla on ollut sitten enemmän tenttejä ymsyms niin osaan paremmin siitä sitten kertoa :)

      Poista

Jätäthän kommenttisi tähän jos pidit/et pitänyt päivityksestä tai jos sinulla on jotain muuta sanottavaa. Kommentit piristävät aina päivääni. x3