#backtoschool

#BackToSchool

16.39

Moikka! Mulla on tänään viimeinen kesäloma-päivä ja ajattelin että nyt on paras tulla kirjoittamaan tästä erittäin kuumasta aiheesta, eli kouluun paluusta. Minäkin todella aloitan huomenna opinnot Tampereen ammattikorkeakoulussa Tietojenkäsittelyn alalla, ja olen jännittänyt koulun alkua jo monta päivää. Tänään en millään ole pystynyt pysymään paikoillani, vaan kokoajan minun on tehtävä jotain etten ajattelisi pelkästään huomenna alkavaa koulua. 
Täällä on siis erittäin kuumat paikat, varsinkin kun en ole opiskellut viimeiseen vuoteen mitään. Pidin siis välivuotta ja työskentelin Turun yliopiston yhdessä opiskelijaravintolassa. Minua suoraan sanoen pelottaa jopa se, etten muista millainen opiskelija olen. Olen yrittänyt koko kesän vakuuttaa itselleni, että olen ahkera ja täydellisyyteen pyrkivä, mutta minusta tuntuu että todellisuus näyttää julmat pitkä kyntensä jo ensimmäisen syyslukukauden aikana. Toivon tuitenkin että olen välivuoden aikana kasvanut niin ihmisenä kuin opiskelijana.


Tänään haluan tulla puhumaan työpöydän tärkeydestä. Mulle tuli muuton aikana mahdollisuus ostaa suuri ja omiin tarpeisiin mainio työpöytä. Voisin sanoa että tämä on todellinen monitoimipöytä, koska tällä pöydällä meikkaan, ompelen ja tulen hoitamaan myös kouluasiat. Vaikka kuvissa näkyy pöydällä olevan paljon erilaista tavaraa, on tässä kuitenkin edelleen erittäin paljon työskentelytilaa, mitä minä arvostan todella paljon.



En ole vielä ehtinyt hankkimaan nauloja, jotta saisin taulut seinille enkä pöydälle seinää vasten nojaamaan, mutta kyllä tuo tuossakin sopii olla. Mun mielestä tuollaisen lempiryhmän katseleminen opiskellessa tuo erittäin paljon lisää motivaatiota ja intoa jatkaa asioita. Jos siis sinulla on mahdollisuus sijoittaa pöydällesi jokin motivoiva tai innostava kuva tms. niin suosittelen sen suuresti sen sijoittamista pöydällesi.



Olen oikeasti todella järjestelmällinen ja tarkka, vaikka ystäväni eivät siihen välttämättä heti uskoisikaan, koska huoneeni on aikalailla sotkussa joka päivä. Haluain nyt kuitenkin panostaa täällä uudessa kodissa ja nimenomaan omassa huoneessani siisteyteen, siksi myös työpöydälleni ostin kaksi koria. Toinen on itseasiassa täynnä pompuloita ja nitojan nastoja, mutta toisessa on kynä ja sakset. Tuohon turkoosiin koriin, tulen vielä laittamaan muitakin kyniä ym. mutta toistaiseksi minulla on vain nuo. Ja tottakai teroitin täytyy olla saatavilla, se on tuolla peilin jalan takana hieman piilossa.


Työpöydälläni on myös neljä erilaista vihkoa, joista ylempi kierrevihko on vuosikalenterini. Haluan, että minulla on aina käden ulottuvilla paperia vaikkapa sitten muistiinpanoja varten tai töherryksiä varten, mikäli taiteellinen puoleni sattuisi heräämään yllättäen eloon.

Toivottavasti tällainen teksi oli mieleen! Minä jatkan tästä nyt valmistautumista huomista varten ja koitan hoitaa vielä hoitamattomat asiat hoidetuiksi. Nähdään taas seuraavassa kirjoituksessa!

koulu

SECOND HAND ja kuvapainotteinen postaus

20.24

Heippa taas kaikki! Näin heti ensimmäiseksi voisin ylistää paikalliset kirpparit taivaaseen! Löysin nimittäin jotain aivan uskomattoman ihanaa ihan älyttömän halvalla. Nimittäin Guitar Hero -kitaran ja siihen Guitar Hero Aerosmith -pelin! Yhteishintaan about 15€. Ja tuo kitara maksoi tosiaan vain 5€. Olen todella yllättynyt että sain toimivan kitaran siihen hintaan ja en vain voinut jättää sitä paikoilleen. Se ihan huusi "osta minut, osta!", joten pitihän se mukaan siitä napata. Siihen sitten menikin mun viimeiset lantit, ja nyt enää vain muutama hassu sentti kukkarossa. Laivareissu söi mut melkeen miinukselle..



Löytyi sieltä Kirpparilta muutakin, nimittäin kauan etsimäni Pikatchu -pehmo! Katsokaa nyt kuinka söpö se on! Hieman nuhruiseksi leikitty, mutta pidän siitä silti.




Lomakin pääsi loppumaan. Olihan tuo kahden viikon loma kyllä aika ihana, melkein ehdin jo tottumaan ajatukseen että ei tarvitse lähteä aamulla kouluun. Mutta vain melkein, kun jo todellisuus ja arki ja koulu jälleen alkoi. Meillä on koulussa nyt 10vk kurssi jonka aikana suoritetaan anniskelupätevyys itsellemme. Perehdymme tunneilla alkoholilakiin, viineihin ja oluihin, väkeviin juomiin ja drinkkeihin. Myös jotain muuta teoriaa tulossa, mutta en nyt vain muista että mitä. Tullaan maistelemaan koulussa mietoja juomia ja tekemään erilaisia drinkkejä. Luulen että tästä kurssista tulee ihan mukava, mutta se ei vaan tue mun tipatonta maaliskuuta jonka päätin tässä nyt pitää. Oh well, ehkä tipaton kestää sen että kun täytyy kerran opiskella. Laitan alle kuitenkin yhden juoman kun ostin laivalta, nonalcohol eli jäähilejuoma ja makuna omena.


Mutta ei mulla tälläkertaa muuta. Tulen tekemään taas huomenna postauksen joka mun piti kirjoittaa jo tänään, mutta muistin että tämäkin kirjoitus oli edelleen kesken joten kirjoitan sen sitten huomenna. Mulla on itseasiassa kolmaskin aihe mistä haluaisin kertoa mutta en enää tiedä missä järjestyksessä ja muutenkaan milloin haluaisin kirjoittaa teille kaikista ihanista asioista. Haluaisin vaan aina kertoa kaiken heti, mutta en usko että se olisi ihan järkevää.Mutta huomiseen siis ihanat lukijani! ~~ < 3


canon

Herätys!

12.35

En tiedä mistä tämä bloggausinspiraatioaalto iski, mutta haluan parantaa blogiani reilusti. Tarkkasilmäisimmät varmasti jo huomasivatkin että blogin ulkoasu on kerennyt muuttumaan viikon aikana pariinkin otteeseen, myös uusi banneri on luotu. Lisäsin myös yläpalkkiin kohdat 'About me' ja 'Contact me' . Kirjoitin ne jopa englanniksi ja loin tälle blogille oman sähköpostinkin.

Myös joidenkin kuvien laatu tulee paranemaan jonkin verran. Ihan vain siksi että saan käyttää vanhempieni järjestelmäkameraa, Canon EDS 450D ja objektiivi 28-135mm ennenkuin saan ostettua oman järjestelmäkameran.

Kuva by google
Ajattelin nyt laittaa tähän muutaman asukuvan tältä viikolta. Meillä koulussa on ollut tällä viikolla vaihtelevasti keittiötä ja teoriaa, mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi ollaan istuttu tietokoneluokissa joten olen jaksanut aamuisin tälläytyä hieman enemmän. Meikki on ollut joka päivä ihan samanlainen eli ihan perus meikkivoide, puuteri, ripsari ja kulmaväri.


Tämä osukokonaisuus on tiistailta. Farkkutakki: isoäidin vanha, toppi: second hand, huivi: glitter, farkut: kapphal, kengät: H&M.


Tämä on taas puoletaan torstailta. Punainen paita: Seppälä, t-paita ja toppi: H&M, huivi: Glitter, housut: Kapphal, kengät: H&M, laukku: Laukku rasti.

Semmoista tällä viikolla. Seuraavassa päivityksessä tulee varmaan tammikuun lempparit tai jokin haaste, tai varmaan milemmat ensi viikolla. Stay tuned! ~~



Ei ole kouluakaan enää jäljellä kauaa < 3

koulu

Long time no see

18.20

Olen ollut taas hyvin laiska bloggaaja ja en ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Tällä kertaa voisin kertoa syntipukiksi yksi toinen blogi jota aloin kirjoittamaan ja myös ringette sekä flunssa on vienyt aikaa ja voimia. 
ATK-tunnin tehtävänä luoda samanlainen taulukko

Olen saanut vimeviikon maanantaina myös uuden puhelimen! Ja se on Samsung Galaxy Mega 6.3 ! Tämä puhelin on ihan älyttömän ihana ja näyttö on suuri! Eli 6.3 tuumaa! "Hieman" suurempi kuin edellinen iPhone 4:nen mikä minulla oli aiemmin.

Valkoisena
Olen ihan rakastunut tähän uuteen puhelimeen, ja vanha iPhone tuntuu tämän jälkeen niin pieneltä ja turhalta laitteelta. Hih, voin kuvata puhelimen vielä paremmin tässä joskus.

Olen muuten nyt ihan lähiaikoina lopettanut Demi-lehden tilaamisen jonka aloitin joskus nuorena teininä. Sen lisäksi minulle tuli Miss Mix, mutta se lehti lopetettiin joten sekään ei minulle enää nyt sitten tule. Olenkin miettinyt että mikä olisi minulle hyvä samankaltainen lehti josta voisi löytyä tälläisellekkin otukselle jotain uutta ja kiinnostavaa. Kukin on varmasti huomannut etteivät aivan tavallisimmat vaatteet/hennot meikit minua kiinnosta, joten osaako joku suositella minulle jotain uutta lehteä, olisi kiva saada edes joitan ideoita. Cosmopolitanin tiedän ja se olisi ihan kiva, mutta kovin kallis ja ei loppujenlopuksi ihan minun tyylinen.

Tämä oli tämmöinen pikainen elossa olen -päivitys, koitan saada väsätyksi jotain järkevää taas tässä piakkoin. Ja koska oma naama täytyy tunkea joka paikkaan niin tässä sellainen. Hyvää marraskuun jatkoa kaikille lukijoilleni! <3