gyaru

Kynsitaiteiluja alkukesästä

22.21

Hei taas! Muistin etten ole kirjoittanut tästä otsikon mukaisesta asiasta tänne blogiin vaikka olin asiasta todella superinnostunut kesän alussa. Jokainen viikko alkoi sillä että taiteilin itselleni uudet kynnet. Kolmeviikkoa tämä superinnostus kesti, kunnes kynteni päättivät katketa ja niistä tuli hyvin rumat ja nyt työn ohessa (kyllä! olen saanut himan töitäkin!) hyvin kuivat ja halkeilevat. Mutta voisin esitellä ensimmäiset kynnet. Tai no, toiset, koska unohdin ottaa päättäri-päivänä kynsistäni kuvat, kun niistä tuli niin söpöt, mutta se siitä, tässä nämä.


Näiden kynsien koristelussa käytin ainoastaan hammastikkua. Noista leopardikuvioista ja "splash":eistä tuli mielestäni ihan kivannäköiset ensikertalaiselta, mutta tuo VIP oli aika pohjanoteeraus. Mielessä se näytti paljon kivemmalta kuin kynnessä.. Noissa on myös hieman "ranskalaista manikyyriä" eli pohjalla väritöntä lakkaa, valkoisella lakalla tuohon kynnen reunaan ja väritöntä vielä päälle.
Nämä pysyivät minulla about viikon kunnes kyllästyin ja nämä saivat lähteä. Kun olin saanut hieman ispiraatiota youtube-videoista, loihdoin itselleni kpop-kynnet.


Näistä kynsistä pidin todella paljon! Inspiraationa siis todellakin G-Dragonin Coup D'etat ja 2NE1n ensimmäinen albumi. Olin todella tyytyväinen kynsieni kuntoon siihen nähden kuinka paljon ne kantoivat lakkaa joka viikko tuolloin. Ne kasvoivat hyvin pikkuhiljaa ja eivät edes ohentuneet juurikaan. Viikon jälkeen revin nämäkin kynnet sitten pois ja päätin että nyt lakkaan feikki kynnet niin niitä voi käyttää toistekkin.


Näistä tykkäsin ja tykkään edelleen ihan älyttömän paljon! Nämä onnistui mielestäni niin hyvin että ihan hämmästyin itsekkin omia taitojani. Harmittaa vain että liima päätti loppua ja en ole vieläkään löytänyt lisää, joten näitä en ole voinut käyttää. Mutta tulen varmasti käyttämään heti kun löydän lisää liimaa itselleni! 

Ja koska en ole tunkenut pärstääni vähään aikaan tänne, niin tässä, olkaa hyvät.


Seuraavaan postaukseen! ~~

BAP

Viimeaikaisia hankintoja.

23.22

Kirjoitan tätä jälleen puhelimella (aivan kuin edellisenkin tekstin) joten menee vähän hassusti nämä kaikki tähän. :<


Anyway, mun on tullut ostettua ebaysta (ja cybershopista) viimeaikoina vähän kaikenlaista tavaraa ja ajattelin tässä nyt esitellä muutamia. Pahoittelen jo etukäteen kuvien huonoa laatua.

Ebaysta olen tilannut tavaraa vain ajatellen cosplayta. Peruukkeja, ymsyms. Tässä kuitenkin aivan ihana luomiväripaletti. Maksoi hieman reilun kympin ja tossa on monta kymmentä eriväriä ja sävyä. Niiden kaveriksi tuli ostettua myös siveltimien setti, 15kpl paketti.



Näiden lisäksi ajattelin että nyt kun alan vossaamaan enemmän tyttöjä, tarvitsen enemmän tekoripsiä. Joten menin ja ostin kahdella eurolla niitä muutaman parin.


Cosseihinkin tuli tilattua sälää niin ebaysta kuin tosiaan cyberistakin. Hengitysmaski ebaysta ja kynsikkäät cyberista.



Mulle ehkä suurin yllätys mun ostoskorissa oli suurentavat circle lenset eli värilliset piilolinssit ja niihin nestettä. Tottakai oli tyhmää ostaa piilarit ennenkuin olen käynyt edes optikolla muttakun ;__; oli jotenkin halpa pari ja teki niin kovasti mieli jo pitkän ajan jälkeen. Noh, päätin kuitenkin että menen pikimiten optikolle tarkastuttamaan silmät etten tee mitään peruuttamatonta ja tuhoa mun silmiä.


B.A.P ltäkin on tullut uusi kappale ja se on niin ihana etten kestä <3 

draculaura

Monster High !

17.46

On aika kummallista että näinkin vanhana saatan ihastua joihinkin nukkeihin. Ja siis en ole pienenä edes pitänyt nukeista, saati vanhempana, mutta nyt näiden uusien Monster High nukkejen saavuttua olen ollut sulaa vahaa jo kauan.


En ole kehdannut tätä asuaa itselleni myöntää, koska nämä nuket eivät todellakaan ole halvimpia mahdollisia sillä maksavat lähes 37€. Ne ovat kuitenkin aivan suunnattoman suloisia ja nyt kun olen löytänyt kaksi täydellistä nukkea, en tiedä kumman haluaisin ja onko minulla saatikaa sellaiseen varaa.

Tässä on Draculaura. Tämä puku hänen päällään on aivan älyttömän upea ja haluaisin hänet niin. 

Myöskin tämä Frankie Stein on iha älyttömän upea omalla karmivalla tavallaan.
Antakaa minulle ylimääräiset 70€ jotta saan ostaa nuo kaksi kaunokaista! <3

Olisi niin upeaa viedä nämä tyttöset ulos, ottaa rutkasti kuvia ja ahh. Lisätä niitä vaikka tänne. <3
Haluan niin edes toisen näistä! Taidan uhrata hieman rahaa tällaiseen, ihan vain siksi että nämä ovat jotain niin karmivan ihania~~. <3

cosplay

Voihan hölön pölön

15.58

Mulla on ollut ihan älyttömän sekava viikko. Oon mennyt, tullut ja vielä vähän tehnyt kaikkea ihan sikana. Urheilussakin sain pohkeet ihan älyttömän kipeiksi ja en ole kohta viiteen päivään pystynyt kävelemään kunnolla. Kuitenkin varmaan joku teistä on katsonutkin mun uusimman videon youtubessa, jossa kerroin että olen työtön. Kyllä, olen edelleenkin. Tänään kuitenkin mulla oli työhaastattelu, ja kävin myös vanhoissa työssäoppimis paikoissa kysymässä suosittelijoita. Kyllähän niitä löytyi, jopa kaksi suostui! Olen ylpeänä tässä myhissyt itsekseni kun muilla haastattelussa olleilla ei ollut antaa nimiä yhtään tai vain yksi ja minulla kaksi. Tunnen olon kovin vahvaksi nyt.

Mä en oikeesti tiiä minkä tän postauksen tarkoitus on, mutta tuli vaan niin hirveä himo saada kirjoittaa. Kerrankin näin. Ootte myös nyt varmaan huomanneet että oon muokannut blogin ulkoasua hieman. Kyllästyis suoraan sanottuna siihen edelliseen, se oli niin valkoinen ja tylsä. Tämä muutti blogia hieman, mutta valkoinen kuitenkin säilyi päävärinä. Pitäisi kyllä tehdä uusi otsikkokuva tälle blogille, tuo nykyinen on hieman liian pieni tähän malliin.

Jotenkin kiva seurata tänään facessa ihmisten päivityksiä, ja lukea mihin kouluihin he ovat päässeet. Itsekkin haluisin ehkä vähän jo samantien opiskelemaan, mutta täytyy kyllä tehdä hiukan töitä niin mun on hieman helpompi päästä haaga-heliaan joku syksy opiskelemaan itseäni restonomiksi. Mutta kaikki ajallaan, pidän vaan peukut pystyssä että saisin töitä.

Tämä oli tälläkertaa tämmöinen hölön pölön tekstiä missä ei oikeestaan ollut mitään järkeä. Teki vain mieli tulla puhumaan ja tyhjentämään pää. 

Suuntaan muuten viikonloppuna Hyvinkäälle ystävieni luo ja photoshoottaamme ja coneilemme Hypeconissa! Jospa vaikka saisin jonkinlaisia asukuvia, hih. :3

Ensi kertaan! 
~~ Sayonara!