Kasvojen kuorinta ja puhdistus

23.13

Tänään tulen kertomaan teille kuinka puhdistan nykyään kasvoni lähes päivittäin. Kärsin suhteellisen pahasta aknesta (ainakin omasta mielestäni) joka myös näkyy alla olevissa kuvissa. Aiemmin häpesin asiaa, mutta nykyään ymmärrän, että joillekkin akne on hankala, toisille helppo ja jotkus saavat finnejä vain harvoin. Minulle finnit tulevat yleensä suklaasta ja talvisin likaisesta kypärästä jota käytän pelatessani ringetteä. Siksi kasvojen puhdistus on minulle tärkeää vaikka finneistä en tunnu pääsevän eroon millään.


Vasemman puoleisen kuvan otin juuri ennen maskin poistoa. Kuten näkyy, maski kiiltää hieman ja alahuulen vieressä kuivinutta geelin reunaa. Annoin maskin vaikuttaa kasvoissani 10min ja sen jälkeen lähdin repimään kalvoa pois kasvoiltani. Maskin vaikuttaessa kasvoillani iho tuntui kireältä, puhuminen oli hankalaa kun iho ei oikein liikkunut ja muutenkin kuorinnan aikana iho tuntuu kireältä ja epämukavalta. Huomatkaa kuitenkin ettette levitä kuorinta-ainetta kulmakarvoihin tai hiuksiin, koska se tuntuu erittäin epämukavalta repiä kalvoa pois hiuksien tai kulmakarvojen päältä vaikka se sitten lähtee pois erittäin simppelisti vedellä.
Poistettuani kalvon kasvoiltani kevyesti repien, huuhtelin kasvoni lämpimällä vedellä ja päälle levitin yövoidetta kosteuttamaan.


Siinä vielä näette mitä tuotteita käytin. Eli kuorinta-aineena oli Freemanin Peel-off mask, Cucumber. Tuotteen koostumus on geelimäinen ja hyvin tahmea. Tuoksu on hyvin raikas kurkku.
Yövoiteena minulla on Oriflamen Optimals-sarjan yövoide kuivalle ja herkälle iholle.


Tässä vielä muita tuotteita joita käytän kasvojeni puhdistukseen. Oriflamen Love Nature -sarjan Face scrub -geeliä käytän kasvojen nopeaan kuorinta/puhdistukseen. Clearasil spot control on kasvoveteni jolla puhdistan kasvot meikin poiston jälkeen. Garnierin Micellar Cleansing Wateria käytän nykyään päivittäin ja se onkin ehdoton lempparini kun puhutaan meikin pois pesusta. Se ei aivan riitä massiivisten meikkien pois pesuun, mutta arkimeikin se poistaa sulavasti. Ja mikä parasta, sitä ei tarvitse pestä pois!


Päivävoiteena minulla toimii meikin alla Oriflamen Optimals -sarjan päivävoide kuivalle ja herkälle iholle. Se kosteuttaa kasvot todella hyvin. Nivea Creme -voidetta käytän joskus iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa. Levitän sitä normaalia paksumman kerroksen ja annan imeytyä yön aikana. Kasvot tuntuvat ihanan pehmeiltä aamulla. Oriflamen Tender Care -voidetta käytän pienten kuivien näppyjen tms. kuivan ihon päällä ja ympärillä.

Jos jäi jotain kysyttävää, kommentoitavaa tai jos olet kiinnostunut ostamaan Oriflamen tuotteita minulta, kerro asiasi tekstin alle kommentteihin. Jos asiasi koskee Oriflamen tuotteiden tilausta, liitä sähköpostiosoitteesi mukaan niin otan sinuun sitä kautta yhteyttä! 

You Might Also Like

3 tähdenlentoa

  1. Kohtalotoveri täällä moikka! And believe me, mä tiedän mistä puhun :D Ensimmäiset finnini sain 9-vuotiaana ja akne räjähti käsiin siinä 13-vuotiaana. Nyt 20-vuotiaana finnejä ei oo enää juuri nimeksikään, ja naama on sileä kuin vauvan peppu!

    Semmonen vinkki vaan, että nyt markettituotteet roskiin (ainakin clearasil) ja apteekkiin mars! En tiedä, ootko käynyt koskaan ihotautilääkärillä, mutta suosittelen. Aknelääkkeiden lisäksi ihotautilääkäri määrää erilaisia voiteita, jotka ihan oikeasti auttaa ja ovat tosi pitkävaikutteisia. Itse oon syönyt 3 Tetralysal -kuuria ja käyttänyt jo vuosia ihotautilääkäriltä saamiani voiteita, eikä oo enää finnejä juuri ollenkaan - välillä tulee muutamia, mutta aknesta en voi enää omalla kohdallani puhua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös yksi kohtalontoveri! Aknen lisäksi kärsin itse tosi rasvasesta lärvistä ja tuntu että päivän aikana hiuksetkin oli aina ihan lähmäset. Itse söin kaks Tetralysal-kuuria ja huomasin, että akne pysyi poissa ainoastaan sen ajan kun niitä lääkkeitä söi. Huomasin myös, että kokis on kaikista pahin näppyjen aiheuttaja! Lopulta päätin, että nyt saa riittää kun ei mikään pesuaine eikä rasva auta ja hain itselleni e-pillerit, jotka oli tarkoitettu aknen hoitoon (sain jopa kelalta korvausta niistä :D) Sen jälkeen naama ensin räjähti, mutta 6kk jälkeen naamassa ei ole ollut kuin pari hassua näppyä vuosien aikana ja pillereitä olen syönyt nyt yli 4-vuotta. Ihmisenä, joka ei voinut mennä edes kauppaan ilman sitä meikkiä, hiihtelen nykyään (varsinkin kesät) ilman meikkiä eikä ahdista yhtään!

      Poista